Luulisi, ettei Venäjän rajan lähellä, Kainuun korpien keskellä, olisi juuri mitään muuta kuin päättymättömiä karuja hiekkateitä, joiden varrella ei asu ketään sekä loppumattomia tylsiä mäntykankaasta muodostuvia metsiä. Itse olen kuitenkin oppinut tuntemaan Kainuun korpien keskellä sijaitsevan mummolani monimuotoisen ympäristön ja historian kuluneiden vuosien aikana, eikä mikään voi enää elämässäni korvata sitä kaikkea.
Suhteeni hengähdyspaikkaani
Nuoreksi kasvettuani olen huomannut, että maatila on ollut oiva paikka oppia vastuulliseksi ja työtä tekeväksi ihmiseksi. Maatilalla päivä on alkanut aikaisin ja heti aamupalan jälkeen ovat alkaneet päivän työt. Laiskottelulle, jouten ololle, televisiolle, pelaamiselle eikä muulle viihteelle ole ollut juurikaan aikaa. Kaikkien töiden ohessa olen oppinut käyttämään erilaisia laitteita ja työvälineitä jo alle kouluikäisenä. Niistä taidoista on myöhemmissä elämänvaiheissa ollut paljon hyötyä. Olen myös saanut oppia hieman vanhanaikaisia käsitöitä, kuten rukilla langan kehräämistä ja kangaspuilla mattojen tekemistä. En väitä, etteivätkö ihmiset nykyään enää edeltäviä asioita tekisi, mutta ainakin historianopettaja yläasteella hämmästeli kerrottuani, etteivät rukit ole jääneet täysin historian kirjoihin, koska ainakin me teemme kotona itse lankaa lampaanvillasta ja koirankarvoista.
Yläasteikäisenä suhteeni mummolaani tiivistyi entisestään, kun aloin viettää siellä lomia ja viikonloppuja yksin tai enoni ja tätini kanssa. Syy lisääntyneeseen mummolassa viihtymiseeni yläasteikäisenä, löytyy murrosiästä ja itseni etsimisestä. Yläasteelle mentyäni kaveripiirit, harrastukset ja monet muutkin asiat muuttuivat. Halusin olla paljon yksin ja päästä irti arjesta. Silloin vielä mummolassani ei ollut nettiä, joten paikanvaihdos muutaman päivän ajaksi kotoani sinne muutti todella montaa asiaa väliaikaisesti. Siellä sain todella hengähtää, sekä miettiä kuka olen ja mitä odotan tulevaisuudeltani.
Kulunut vuosi
Koirien kanssa jäällä |
Viime syksynä aloimme tätini kanssa viestitellä jostakin asiasta, kunnes huomasimme, että voisimme viettää aikaa enemmän toistemme kanssa. Tätini haki minut heti seuraavana perjantaina kotoani ja lähdimme yhdessä ajamaan mummolaani, eli hänen kotitilallensa. Minun ja tätini välit eivät ikinä ole olleet huonot, mutta emme ole asuneet samalla paikkakunnalla, joten yhteisen ajan viettäminen siihen asti oli ollut melko vähäistä. Viime syksystä lähtien olemme olleet lähes joka toinen viikonloppu viettämässä aikaa yhdessä. Sen takia viimeisen vuoden aikana maatila ja sen lähiseutu onkin ollut elämässäni hyvin isossa roolissa.
Itsensä tärkeäksi tunteminen
Itseni tärkeäksi tunteminen, muutaman päivän ajaksi maiseman vaihtaminen, arjesta pois pääseminen, sukulaisten näkeminen ja luonnon keskellä oleminen, ovat henkisen jaksamisen kannalta minulle tärkeitä asioita. Toivonkin siis, että saisin tulevaisuudessakin viettää aikaa rakkaimassa paikassani ja palata näille seuduille asumaan ammattiin kouluttautumisen jälkeen.
Tällainen paikka on siis osittain vaikuttanut siihen, kuka minä olen ja minkälaisia elämänarvoja minulla on.
Onko teillä jotain vastaavanlaisia paikkoja?